torstai 10. elokuuta 2017

Ikisuosikkini bataattiburger.

Olen saanut kuluneella viikolla nauttia poikkeuksellisesta ajasta. Meillä nimittäin muu perhe kävi risteilemässä ja minä jäin koiravahdiksi kotiin. Tämä tarkoitaa sitä, että omaa aikaa oli maanantai-iltapäivästä keskiviikkoaamuun, ajatelkaa!

Sain aikani kulumaan vallan mainiosti, vaikkakin olo oli hieman outo. Olisin halunnut tehdä ne kaikki miljoona asiaa, joita en normaalisti voi tehdä, joten päädyin tekemään vähän kaikkea, toisaalta en juuri mitään.

Tiedättekö sen tunteen, kun pitäisi saada kaikkea tehtyä yhtäkkiä, mutta kuitenkaan et saa tehtyä mitään, sillä tekemistä olisi niin paljon, ettei ehtisi valita :D


Noh, kävin sitten iltajoogassa ja saunoin vielä sen jälkeen. Söin kasvisruokaa ja olin ihan ituhippinä kotona. Käytin koiraa pitkillä lenkeillä ja aloitin yhden projektin puutarhassa, joka taitanee kaivata vähän apuja.. :D

Olin ihan varma, että lautaselle päätyy lähinnä leipää kun ei tarvitse kokkailla kenellekään, mutta tosiaan tein ihania kasvislautasia ja näitä supersuosikkejani, bataattiburgereita. Välissä on jauhelihapihvi, joita tein isomman määrän kerralla ja söimme niitä sitten seuraavana päivänä perheen kanssa yhdessä lounaaksi. Perheenäiti, mikä perheenäiti :D Mihinkäs sitä raidoistaan pääsisi..

Bataatin leikkasin siivuiksi, kuorin reunat pois ja paistoin uunissa lähes kypsäksi. Sitten vaan kasasin, niinkuin tavallisenkin hampurilaisen. Ehkä parasta ikinä ja kun jättää ne sämpyt pois, pysyy olokin kevyempänä :)

Jos et ole jo kokeillut, suosittelen lämpimästi kokkaamaan vaikka jo heti viikonloppuna!


10 kommenttia:

  1. Näyttää ja kuulostaa herkulliselta! Ainoastaan jauhelihapihvin voisin korvata jollain kasvisjutulla. Pihvi maistuisi kyllä muulle perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tohon voisi sopia vaikka falafel pihvi!
      Ihana idea :)

      Poista
  2. Mitä ihanaa on välissä, näyttää niin hyvältä 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla on kaikenmoiset kastikkeet, auraa ja marinoitua punasipulia, nams!

      Poista
  3. Nam, tosi ihanan näköinen. Täytyypä kokeilla ja niitä bataattiviipaleita leivänpaahtimessa tehtynä myös mistä näin joskus aiemmin ohjeen jossain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju :)
      Bataatti on kyllä superherkkua!

      Poista
  4. Kuinka oot ees malttanut kuvata tällaista herkkua? :D Mulla ois mennyt suoraan nassuun :)

    www.dailychic.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä :D
      Tässä on vuosien saatossa kehittynyt rautaiset ruokahermot :D

      Poista
  5. Oi joi, kun näyttää hyvältä! Nam! :)

    https://lifewithhannamari.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kivasta viestistä ♥