tiistai 6. kesäkuuta 2017

On niin helppoo olla onnellinen.

Parhaimmat asiat ovat loppuviimein aika yksinkertaisia. Auringonpaiste, riippumatto ja kirja. Nauru, uiminen ja löhöily. Viipyilevät auringonsäteet, viltti jonka voi vetää päälle jos viluttaa ja paljaat varpaat.

Pehmoinen, vielä yöstä kasteinen nurmikko ja aamun ensimmäinen lintu. Sadepäivänä kynttilän valossa tunnelmointi, villasukat ja takan polttaminen, vaikka onkin kesä.


Kävimme aamusta lasten kanssa hieman urheilemassa ja koin näitä nimenomaisia onnen ja ylpeyden hetkiä. Ei siihenkään oikeastaan paljoa tarvittu. Kun heitti ylävitoset juoksuportaissa kesken matkan sen lapsen kanssa, joka ei ole niin lahjakas liikkuja, mutta yritti silti parhaansa.

Suihkun jälkeen yhdessä valmistettu lounassalaatti, joka syödään ulkona, koska voidaan. Koska ei ole kylmä ja tuule tuhat metriä sekunnissa suoraan Siperiasta. Iltapäivän pysähtynyt hetki, jota osa maailmaa viettää sanalla siesta. 


Kesällä kaikki on niin erilaista, on helpompaa olla onnellinen. En silti sano, etteikö talvella voisi. Ihan hyvin voi! Istuu vaikka taljan päällä hankien keskellä mökissä, vain kuun valo ja tähdet seuranaan ja kuuntelee tulen ritinää. Niitä helppoja ja yksinkertaisia hetkiä.

Äh, aika korkealentoiseksi meni, mutta toivottavasti saitte ajatuksesta kiinni. Ihmisen on hyvä joskus vaan olla, pysähtyä ja nauttia pienistä asioista ympärillään. Hengittää syvään sisään ja ulos ja huomata kaiken kauneus..

Onnen hetkiä sinnekin 

8 kommenttia:

  1. Niipä, parhaimmat asiat löytyvät ihan läheltä. Täytyisi vain unohtaa hetkeksi kauaksi kurkottaminen.
    Ihana teksti ja kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu <3
      Näinhän se on, että näkisi sen mitä on eikä sitä mitä ei ole..

      Poista
  2. Totta! Kesällä on helpompaa, rauhallisempaa. Ehtii nauttia niistä arjen iloista ja olla onnellinen! <3
    Ihanat kuvat jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan arjessa on jopa helpompaa elää, kuin lomalla.. Mutta meillä onkin muunlaisia haasteita nimenomaan lomalla :D Ihanaa kesää sinne <3

      Poista
  3. Kyllä vain, ne pienet jutut ympärillä <3

    VastaaPoista
  4. Ihania kesäisiä kiireettömyys kuvia!
    Hienoja kuvakulmia ja yksityiskohtia, ihastelen näitä pitempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3
      Ja ihan vaan, kun terassilla istuin, näin hetkeni tulleen ja hain kameran ja kaukoputken sisältä. Ihana kommentti, kiitos!

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥