torstai 4. toukokuuta 2017

Keskeneräisissä keittiöpuuhissa.

Oi, mikä ihana valo tulvii tällä hetkellä meidän keittiöön ja ruokailutilaan. Kuvat eivät millään anna oikeutta tälle näkymälle, mutta nappasin silti muutaman omaksi ilokseni ja samalla antamaan osviittaa keittiöpuuhista.


Viime talvena keittiön perällä oleva kaappi alkoi häiritä olemuksellaan seinällä. Edelliset asukkaat olivat myös säilyttäneet siellä painavia tarvikkeita ja alahylly oli vääntynyt ikävästi. Vesivanhinkoremontin keskellä sain idean, josko kaapin korvaisi hyllyillä ja siitä se ajatus sitten lähti - niikuin yleensäkin!

Muutaman kuukauden makustelin ja mietin, onko kaapin takana tapettia. Kurkkaus taustalevyn taakse vahvisti, että olisi ja näin muutama kuukausi myöhemmin nappasimme kaapin pois seinältä. Ihmetys olikin valtava, sillä osaan seinästä oli jätetty aukko.


Siis ei mikään sellainen "tapetti on loppu, ei tapetoida täältä" vaan satavarmasti erikseen leikattu, hankala aukko. Olisi ollut vain helpompi vetää vuota ylhäältä alas, eikä leikellä siihen aukkoja, aukko.

Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, sillä talvella myin ruokailutilan pinnatuolit ja eräs ostaja kertoi tapettia olevan myynnissä tässä suht lähellä. Olikin! Mutta ei meidän väriä. Itseasiassa meidän väriä ei löydy edes valmistajan sivuilta!


Laitoin nyt viestiä valmistajalle ja aikani kuluksi tapetoin seinän noin 15x15cm jämäpaloilla, joita löysimme talon varastosta. Kuvista tiiratessa voin sanoa, että huonomminkin olisi voinut mennä. Paljonkin huonommin :)

Tässä nyt muutama välivaihe -kuva. Tiedossa on siis reissu ikeaan ja pari, ehkä kolme hyllyä tuohon tilalle. Aiemman ilmeen voit katsoa vaikkapa TÄSTÄ, jossa keittiössä on selkeästi vähemmän romua :D Noh, kunhan taas tavarat asettuvat paikoilleen.. :)


2 kommenttia:

  1. Ihanasti tulee valoa joka suunnasta. (: Kyllä onnea on oma koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kyllä tosi valoisa koti <3
      Onnea, että löydettiin juuri tämä <3

      Poista

Kiitos kivasta viestistä ♥